(Oheisessa kirjoituksessani en tahdo loukata tai halventaa kenenkään olemusta, tapoja tai tavoitteita. Kirjoitan tässä ihan itsestäni ja kaikki viittaukset koskevat vain minua lämpimällä huumorilla höystettynä.)

 

Olen yksi niistä onnettomista, jotka ovat vahingossa ostaneet kaupasta viallisen painopuntarin... Kyllä. Näitä puntareita kuuluu olevan liikkellä ja puntarin virheellisestä tiedonannosta huolimatta kaupat eivät ota niitä takaisin. Ystävällinen kauppias pyytää vain katsomaan ilmoitustaululla olevaa esitettä superhyperaerobic tunnista. Mikä meni vikaan?

Ei muuten mikään! Eihän sille voi mitään, jos herkut maistuvat paremmin kuin liikunta ja terveellisempi ruokavalio. On sulaa hulluutta lähteä työpäivän jälkeen hölkkäämään pururataa ympäri, kun on koko päivän hölkännyt nopeammalla askeleella työpaikassa ympyrää. Ja se yksi tai ehkä muutamakin kaupankassan vierestä ostettu suklaapatukka, se tai ne katoaa nälkäisen naisen ensi hätään hetkessä, elimistö ei voi huomata, että sinne tuli jotain einiinterveellistä. Illalla telkkarin ääressä on pakko syödä jotain ihan pientä, jotta pysyy vaikkapa hereillä...

Minä arvostan suunnattomasti ihmisiä jotka syövät terveellisesti, urheilevat, liikkuvat säännöllisesti ja kohottavat kuntoaan. Suorastaan iloitsen katsoa heidän aherrustaan! Itse tunnen saman energian virtaavan sisälläni ja mielikuvaharjoituksissani ohitan heidät hetkessä. Hiki tulee melkein pintaan, kun mietin mitä hyvää popsin seuraavaksi...

Avioeron aikaan laihduin tahtomattani muutamissa kuukausissa n.10kg. Luustoni esiintyi edukseen, jos tahtoi ihmetellä iholla päällystettyä luurankoa ja tuulessa sai pitää jostain kiinni, etten lennellyt mukana. Ihmiset ympärilläni päivitelivät olemustani ja samalla miettivät omista kiloistaan luopumista. Oma oloni oli kurja ja mielelläni olisin ottanut tuolloin heidän muutamia kiloja itselleni ihan ilman veloitusta. Vaatteita oli kiva ostaa, mutta sisin huusi, että tämä on hetkellistä senkin kukkakeppi. 

Hetkellistä tuo olikin, tai ainakin suht hetkellistä. Elämän korjaantuessa normaalimmaksi palasivat kadonneet kilot takaisin ja olo oli taas oikein sopiva useita vuosia. Menneellä viikolla kävin jälleen kerran tuolla vaurioituneella vaaallani ja siinä alaspäin katsoessa meinasi silmät tippua päästä. Vaaka parka oli mennyt ihan sekaisin, itseasiassa se on seonnut pikkuhiljaa pitkin vuotta! Väittää poloinen, että viimeisen kymmenen kuukauden aikana olen saanut jokaisen kuukauden verran kiloja lisää! Mitä ihmettä? En minä sellaisia ole halunnut! Vuosi sitten olin oikein tyytyväinen painooni, vyötärö oli tallella ja jopa näkyvissä. Olo oli naisellinen, sopivan pyöreä ja kevyt. Palatakseni aikaisempaan kysymykseen; Mikä meni vikaan?

Juu juu, vikaan meni luottamukseni tekemättömyyden ihmeeseen. Siihen kun yhdistää vielä iän tuoman viisauden, joka selvästi valahtaa keskivartaloon, niin jopa alkaa vyön kolot vähentyä! Mikä nyt neuvoksi? Joulu on yllättävän lähellä ja sen aikaan ei voi olla millään paastolla, laihiksella, lakossa tai muutenkaan vajaalla ruualla... Minun on aloitettava herkku lakkoilut nyt muutamaksi kuukaudeksi ja sitten pienen paussin jälkeen uudestaan uuden vuoden kunniaksi. Eikä pelkästään lakkoilua herkuista, vaan myös liikunnan siirtäminen mielikuvaharjoittelusta käytäntöön. Nuo salakavalasti hiippailleet kilot saavat poistua sillä tahdon lantioni takaisin! 

Seuraavaksi koittaa se pahin kynnys: jotain on pakko alkaa tehdä ihan oikeasti. Moni on varmasti valmis kannustamaan, mutta kun minun pitää se itse sisäistää ja vielä toteuttaa.

No niin, minun leppoisat ylimääräiset kiloni. Matkamme oli mukava ja muutamien vaatteiden suhteen haastavakin, on ollut oikein antoisaa kantaa teitä mukana, vaan nyt on aika alkaa sulattaa teidät unholaan. Täten kiitän seurastanne ja toivon pikaista sekä pysyvää poistumista kropastani.

Kiitos, anteeksi ja hyvää jatkoa.