Mitä yhteistä voi olla kahdella naisella, joiden ikäero on yli kolmekymmentä vuotta, he eivät ole sukulaisia, ei naapureita ja ovat tunteneet toisensa vajaa kolme vuotta?

Yhteistä on yllättävän paljon ja tärkeimpänä on viihtyminen toistemme seurassa. Lämmin ystävyys!

Tutustuin tähän ihanaan vanhaan rouvaan sattuman kautta. Hän tarvitsi hetkellisesti avustajaa ja minä hetkellisesti töitä.Olin kuullut, että hänen kanssaan on haastavaa tehdä yhteistyötä ja rouva on tarkka ketä päästää lähelleen. Minulla ei ollut varsinaisesti mitään menetettävää, joten ajattelin meidän joko tulevan hetkellisesti juttuun tai sitten ei.

Onhan se ymmärrettävää, jos oma maailma alkaa olla pienentynyt oman kodin ja tontin sisäpuolelle, niin halu elää siinä hyvää elämää on vaativa. Muutaman viikon työpestini meni ihan mukavasti ja yhteistä asiaa riitti. Minua kiinnosti hänen elämän kulkunsa, meillä oli samanlainen huumorintaju ja kumpikin pidämme runoudesta sekä asioiden positiivisuuden löytämisestä. Autoin häntä parhaani mukaan kodin askareissa ja opin montakin uutta asiaa sairastuneen ihmisen kodin hoidossa. Työpäivät tuli tehtyä ja ajattelin, että olipa kiva tutustua, kiitos ja näkemiin.

Tämän ystävyyden kynttilän liekki oli kuitenkin jo sytytetty ja pian rouva soittelikin minua käymään eri asioiden tiimoilta. 

Keskustelemme joskus, miten hienoa on ollut tutustua ja ystävystyä. Meidän on helppoa olla toistemme seurassa, elämän historiaa on käyty senverran molempien osalta läpi, että on luontevaa keskustella kuulumisia suvunkin kannalta. Yhteinen huumori, joka sisältää välillä suht vallatontakin tekstiä hänen osaltaan, kiintymys puutarhan hoitoon ja kasveihin sekä elämän menon pohdinta. Olen oppinut näkemään asioita uudella tavalla, ymmärtämään miten elämä hidastuu ajan myötä ja nauttimaan toisen ihmisen kokemusten kuulemisesta.

Olin mietinyt joskus aikaisemmin, että lähtisin mukaan vaikka SPR;n ystävätoimintaan. Sen aika voi olla sitten myöhemmin, nyt annan aikaani tälle ystävyydelle, sillä elämä alkaa olla haurasta.