Jatkan vielä ajatusleikkiäni viime viikon jäljiltä!

On vuosi 2050 ja minä olen harmaa hiuksinen Mummeli. Ikää on kertynyt 78 vuotta, reuma vaivaa edelleen ja muistikin viiraa sopivasti. Ikä on tuonut itsepäisyyttä, epämääräistä seikkailunhalua (tänään ja huomenna jätän muutaman pillerin ottamatta ja menenkin reumalääkärin sijasta tivoliin), kokemuksia, iloa, surua, rakkautta, elämää ja kuolemaa. Paljon tapahtumia mietittäväksi ja kerrottavaksi.

Rakas mieheni on edelleen vierelläni, silmälasit nenän päällä lukee kirjaa tai järjestelee ikivanhoja postimerkkejään. Onnellinen mies.Välillä tosin murahtelee ja yrittää olla pahan tuulinen - se on kuitenkin mahdotonta, sillä tiedän keinot hänen lepyttämiseen. Hän on jaksanut rakastaa minua nämä yhteiset vuotemme ja olemme kiitollisia kaikesta kokemastamme. Rakastan ja arvostan häntä syvästi.

Lapset elävät omaa elämäänsä perheineen ja olemme lämpimissä väleissä - ainakin omasta mielestäni. Olenhan Mummeli, joka mielellään haluaa tietää kaiken (vaikka asiat ei minulle kuuluisikaan... Mutta hei, olen miltei kasikymppinen, joten suku huokaisten antaa periksi) ja soittelen kuulumisia useasti viikossa. Olen varmaan oikein mukava äiti, 'äitipuoli' anoppi ja anoppipuoli... Herttainen! Kyllä, herttainen ihminen (Lue; Hankala, huokaisee joku sukulainen). Vuosien aikana ovat lastenlapset olleet tervetulleita meille ja olemme viettäneet paljon mukavia hetkiä yhdessä. Mummolan ovet ovat aina auki.

Olen tehnyt elämäntyöni lasten parissa ja osittain myös kirjoittamalla tarinoita sekä runoja. Hieman yli nelikymppisenä kokemani ammatillinen kriisi ratkesi hyvällä tavalla ja johdatti minua kohti päämäärääni. Olen kokenut niin hienoja hetkiä, mahalaskuja kuin turvallisen tasaista hölkkääkin vaihtelevan urani aikana. Ura suunnitelmat eivät menneet niinkuin nuorena kuvittelin, mutta eipä mennyt moni muukaan asia.

Nyt odottelen vielä useita kauniitä päiviä rakkaitteni kanssa ja mukavia matkoja eurooppaan. Olemme jo hieman iäkkäitä, mutta matkustelu on niin helppoa ja mukavaa, että mikäs siinä on reissatessa. Jospa pääsisimme Hollantiin vielä kerran.

Olenko elänyt onnellisen elämän? Toivottavasti, sillä nyt vuonna 2016, minulla on vielä rutkasti aikaa tehdä siitä onnellinen loppuun asti.

                                                DSC_2767~2.jpg