DSC_1906.jpg

Tämä herkullinen suklaakakku on tyttäreni tekemä =)

 

Tiedättekö tunteen, kun sielunsa silmillä näkee ruokapöydän täynnä hyvää sekä ravitsevaa ruokaa. Kattaus hipoo täydellisyyttä, aurinko paistaa ikunan takana ja verhotkin heilahtelevat kutsuvina. Itse katselee tyytyväisenä kun läheiset nauttivat pöydän antimista. Sattumoisin on vielä kesä ja grillin antimet kruunaavat aterian.

Minä tiedän sen tunteen ja tunnistan tuon haaveeksi omalla kohdallani. Olen surkean kehno kokki! Olisi tietenkin ihanaa, jos osaisi tehdä hienoja ruokia sekä pikku naposteltavia. Grillaamisen taitokin olisi aika huima suoritus. Vaan kun se ei vain luonnistu. Tietenkin osaan tehdä perusruokaa, jotta perhe ei ole ihan nälkään nääntynyt, mutta olisihan se hienoa pystyä parempaan. Surkein kokemukseni on vuosien takaa, kun tein kanttarellikastiketta. Silloinen mies siirteli vaivihkaa kastikkeen lautasen reunalle ja tytär alkoi itkeä maistettuaan sitä. Ja minusta se oli ihan hyvää... 

Mikä tekee joistakin ihmisistä kokkauksen ihmetyyppejä ja toisista ei? 

Tiedän ihmisiä, joille voi antaa paketin jauhelihaa, porkkanan, ompun ja riisipaketin pohjat. Hetken kuluttua keittiö täyttyy tuoksuista ja simsalabim maittava ruoka odottaa lautasella. Kokkisotaa omassa keittiössä. 

Ruoka yleensäkin on aikamoinen viidakko kaikkine suosituksineen, määrineen, kulttuureineen ja makuineen. Mikä Aasian maissa on se ykkönen, saa suomalaisen haukkomaan henkeään. No, tässä törmäävät kulttuurit sekä ehkäpä myös maantieteellinen näkemys. Kiinassa asuessani meinasi itku päästä, kun eteeni tuotiin paistettu/keitetty tai jotenkin valmistettu lintu, jolla silmät olivat ammollaan kauhusta ja nokka auki. Olisi ollut loukkaus jättää edes maistamatta. Melessäni pyytelin anteeksi ja otin palan poloisen rinnasta. Toivuttuani tuosta ruokailusta sain seuraavana iltana eteeni maustettuja kanan varpaita. Kyllä, ihan kynsineen päivineen... Siinä tuli jo ikävä kaurapuuroa! Kiina on yksi erikoisten ruokalajien luvattu maa. Toki siellä on valtava arsenaali mitä ihanimpia ja maukkaimpia ruokalajeja. Ruokalajien kirjo ja kekseliäisyys on kunnioitettavaa. (Eikä se ajanmyötä haitannut kun näki, että ravintolan kasvikset pestiin takapihalla pienissä vadeissa ja juokseva vesi ei todella ollut lähelläkään.)

Vaan onhan Suomessakin laaja valikoima ruokalajeja, joista saa pöydät notkumaan ja makuhermot heräämään. Maakunnissa on omia erikoisuuksiaan ja valitettavasti niitä arvostetaan kovin vähän. Kalakukot, rössypotut ja ristiinnaulitut siiat eivät täytä ravintoloiden ruokalistoja tai kotikokkien pöytiä. Meillä ei taida suuremmin olla ympäri maata ravintoloita, joista voi hakea mukaansa vaikka klimppisoppaa ja karjalanpaistia. Kiinalaista ruokaa tai hamppareita kylläkin.

Kehnon kokin keittiö - eli minun keittiöni. Sitkeästi aion jatkaa mielikuvituksetonta ruuan laittamista. En lupaa mitään ihmeellistä, mutta toivon sen silti maistuvan. Uskon, että tulee se päivä, kun olen onnistunut valmistamaan mainosten näköisen aterian ja ainakin mies vakuuttelee sen herkullisuudesta perhesovun nimissä. 

Yksi asia mikä varmasti vaikuttaa kehnoon kokkaus taitooni on keittiö itse! Tämän asuntoni keittiö on kerrassaan ankea, remppaa kaipaa, mutta budjetti ei kestä. Ympäristö hellan ja jääkaapin läheisyydessä ei anna mitään inspiraatiota huikeisiin suorituksiin. Matkani varrella on ollut kyllä muutamia keittiöitä, jotka ovat saaneet minut innostumaan ruuanlaitosta ja leipomisesta. Nyt tämä keittiö ei. Hahaa! Tässäpä syy kun salaatti on vain salaatti ja keitto vain keitto.

Joten lopuksi voin vain toivoa, että joku keittiöfirman kokeilujaosto haluaa tulla meille, purkaa tämän viritelmän ja asentaa sitten uuden sekä inspiroivan keittiön tilalle. Ihan testimielessä ja ilmaiseksi.

Kehnon kokin keittiö kiittää ja kuittaa!