Kesän kynnyksellä on päiväkodeissa monta haikeaa hetkeä niin aikuisten kuin lastenkin päivissä. Lapset vaihtavat hoitopaikkoja, kavereita jää pois kokonaan tai he jäävät lomalle ja eskarit jättävät päiväkodin maailman lopullisesti taakseen. Pienet kädet kietoutuvat vielä viimeiset kerrat kaverien sekä hoitajien kaulaan tai reipas käden puristus hellittää hitaasti hyvästiä tehden. On aika jatkaa matkaa kesän seikkailuihin tai uusiin haasteisiin. Lapset kokevat nuo hetket monella tavalla, joillekin se on kuin mikä hetki päivästä hyvänsä ja joillekin se voi olla kyyneleetkin nostattava tunne.

Hoitajana koen nämä hetket sisintäni myöten. Minulle jokainen lapsi on tärkeä ja tunneside heihin saattaa olla vahvakin. Joidenkin kanssa tehdään töitä enemmän ja joidenkin kanssa mennään rauhallisempaa reittiä. Muutosten koittaessa on jälleen toivottava, että oma työ tuottaa tulosta ja elämän pienet opit ovat tukevasti mukana matkassa. Me unohdumme pian lasten mielestä, mutta lapset ehkä hitaammin meidän mielistämme. Meidän osuutemme lasten elämässä on kuitenkin vain väliaikainen.

Vai onko sittenkään kaikkien kohdalla? Ei muuten taida olla. Ainakaan omalla kohdallani! Joidenkin lasten kanssa olen vieläkin moikkaus väleissä ja vanhemmatkin tunnistaa kadulla tai kauppojen käytävillä. Muutaman vanhemman kanssa ollaan tultu paremmiksikin tutuiksi ja yhteydeet säilyvät. Näistä ihmisistä olen todella iloinen ja on hienoa seurata vielä vuosien päästä mihin näiden lasten tiet vievät.

 

Aamuisin sinut syliin otin tai viereeni vilkuttamaan, pyyhin kaipuun kyyneleet ja aamiaisen eteesi ojensin. Minä sinut päivän puuhiin opastin ja vierelläsi kuljin. Opetin miten tekemiset saat hyvin sujumaan ja kaverit leikkiin osallistumaan. Me yhdessä laulut laulettiin ja sadut luettiin, keksittiin uusia juttuja kun vanhat olivat jo liian tuttuja.

Unten aikaan sinua silitin ja lupasin leikkien taas jatkuvan, kun hetken maltat antaa pienten silmiesi lepäävän. Yhdessä naurettiin tai melkein itkettiin, haavat parantuivat laastarilla tai oikealla taikapuhalluksella. Hassut jutut kerrottiin muillekin ja uudet opit saivat suuren kunnian. Päivittäin lelut levisivät lattialle, kynät karkasivat pöydälle ja vaatteet piiloutuivat naulakkoon, yhdessä ne ruotuun laitettiin ja jokaiselle paikka löydettiin.

Ulkona leikit kasvoivat pihaa suuremmiksi, mielikuvitus nousi pilviin asti. Keinut muuttuivat raketeiksi, hiekkalaatikko autoradaksi, liukumäen alus kukkakaupaksi ja muu piha suureksi viidakoksi. Hoitotädit olivat välillä mörköjä ja välillä hassuja höpöttäjiä. Vaikka huomiota ei heti saanut, kuitenkin tiedettiin, missä kukin teki mitäkin. Silmät niskassakin ja kymmenen kättä kahden sijaan, teki päivästäsi turvallisemman.

Jokaisen päivän jälkeen saatoin sisimmässäni kiittää vanhempiasi sinun lainastasi, hetkistä joita sain kanssasi jakaa. Tein heidän työpäivästä ehkä helpomman, mutta itse sain sinun kanssasi enemmän. 

Voi olla etten vuosien päästä muista nimeäsi, mutta sinut muistan varmasti. Jokainen jätätte pienen jäljen meidän hoitotätien muistojen kirjaan ja ne suloisten hetkien jäljet ovat siellä aina.