Olihan tuo olo ollut heikko ja tiesin, että hemoglobiini ei ole ollut viitearvoissa muutamaan vuoteen, mutta silti ylläri oli suuri!

Olen stressivatsainen ihminen. Stressi, huolet ja murheet, ilot, naurut ja onnen tunteet - ensin ne menee pään läpi ja sitten jämähtää vatsanpohjaan. Siellä sitä on elämänkirjoa käsiteltävänä laidasta laitaan. Vatsan pohjukassa kuuluu kai elimistön suodatella ja prosessoida myös ruoka ja muu aineenvaihdunta. Niin, että tälläisen pienikokoisen naisen kropassa tietty kohta on suht suurella käytöllä. Kun oikein tankkaa asiat ahtaalle on ongelmavyyhdin purkaminen.... hmmm, soljuvaa? Kova vatsa aiheuttaa tiettyä painetta, joka purkautuu verenvuotona, kun sitä vuodattelee tasaisen epäsäännöllisesti vuodesta toiseen ja hb huutaa varoitusta niin kannattaisiko hoitaa itseään? Kyllä! Hoidinko minä? No, en! Kuvittelin olevani rautainen nainen, oman elämäni Margaret Thatcher. Sitten tuli stoppi. Hb 54, minä ambulanssilla sairaalaan ja tiputukseen. Hieman olin äreissäni kun lääkäri totesi että yöksi pitää jäädä - vieläkään en voinut uskoa että se halvatun stoppi on oikeasti tässä. Noh, eipä siinä tilassa järki nyt leikannut muutenkaan kovin kirkkaasti.

Nyt ajattelen ja kiitän sydämeni pohjasta kaikkia vapaaehtoisia verenluovuttajia. Kiitos - teette arvokasta ja pelastavaa työtä.

Seuraavaksi tämän tapahtumasarjan opetus, ainakin minulle. Opettelen pitämään oikeasti itsestäni huolta, katson mitä syön, miten paljon liikun, opettelen rentoutumaan,suodatan maailman murheet isommalla sihdillä, oman elämän murhet tilanteen mukaan, nautin siitä kaikesta hyvästä mitä ympärilläni on ja ennenkaikkea luotan, että elämäni on hyvää. Olen toki parhaani mukaan näitä kaikkia vuosien aikana yrittänyt toteuttaa, hyvällä ja huonolla menestyksellä. Nyt taidan ensimmäistä kertaa vain ymmärtää miten tärkeää se on. Jos en pidä huolta itsestäni, miten voin pitää huolta muista. Sairaalasängystä tippaletkujen lomasta suht huonosti.

Nyt tankkailen vitamiineja, yritän rauhoitella mieltäni ja luottaa, että tämä oli yhden kerran juttu. Parannan itseni ja pidän huolta itsestäni. Silti pelottaa. Osaanko?

Ulkona on mahtava ilma. Aurinko paistaa ja pakkanen paukkuu -20. Luonto lepää lumen alla. Minä taidan mennä hetkeksi peiton alle ja ottaa pienet päikkärit.

Lepoa ja rakkautta, elämän hyviä hetkiä.