Kapu nauttii talvesta!

Tämän aamun yksi surkeimmista vai olisiko se jo hellyttävimmistä kuvista on hiihtäjä Iivo Niskasen mökötys palkintojen jaossa. No, uskon kyllä, että tilanne harmittaa ja jotenkinhan se pitää purkaa. Samantapaisen ilmeen voi nähdä vaikkapa päiväkodissa päivittäin; kaveri sai aamupiirillä vastata viikonpäivästä ja toinen ei, vaikka molemmat sen tiesivät. Harmittaa.

Urheilijoiden sielunelämä monien selitysten ja ihmettelyjen kera on taasen tapetilla mm-kisojen aikana. Heidän työnsä on urheilla, harjoitella, elää terveellisesti ja antaa haastatteluja. Haastattelut on välillä hupaisaa kuunneltavaa, kun ei ole onnistunut on syy niin monessa; aamukahvi oli väärää, puuro ei laskeutunut kuin keuhkojen kohdalle, takareisi jäi matkan varrelle, polvea kolotti, hyvän onnen paita jäi kassiin, suksi ei kulkenut, juottomies juoksi karkuun, havuja ei ollut kun puissa, lähettäjä sanoi ilkeästi, oma vauhti ei riittänyt ja mikä pahinta joku muukin halusi voittaa!

Silloin saa mököttää. Purkaa pettymyksensä ja näyttää kaikille, miten epäreilu tapa viettää elämäänsä urheilu voikaan olla. Onhan se oikeasti aika raakaa peliä, kun yhden kansan katseet, toiveet, ylpeys ja torilla juhliminen on urheilijoiden harteilla. Jokainen penkkiurheilija tietää asiat paremmin ja toki olisi urheillutkin paremmin, jos penskana olisi saanut a) sukset tai luistimet tai formulan b) rahaa olisi ollut muuhunkin kuin ruokaan c) olisi viitsinyt alkaa yleensä urheilemaan edes oman terveyden hyväksi. Baarien ja kotikatsomoiden penkeiltä on helppoa huutaa ja meuhkata, kokea onnea sekä pettymystä ja lopulta hullaantua menestyksestä tai mököttää pettymyksestä. En kadehdi suomalais urheilijoita yhtään.

Mököttäminen on helppoa, kun maan vetovoima imaisee suupielet alaspäin heti pettymyksen tultua. Ilme sekä tunne antaa luvan saada sääliä, käyttäytyä itsekkäästi ja karkoittaa turhat suunsoittajat pois. Helpottaahan se oloakin - oikeasti. En mitenkään halua vähätellä tunteiden näyttämistä tai niiden tuntemista. Ehei! Tunteiden osoittaminen on ehdottoman tärkeää. Mutta missä menee raja ja oma kyky hallita niitä? 

Tunteiden kirjoa harjoitellaan lapsesta lähtien, luonteen piirteet ratkaisee miten niiden kanssa pärjätään. Pettymyksen sietokykyä harjoitellaan läpi elämän, onnen tunteista nautiskellaan helpomman tunnesihdin kautta.

Mökötys olkoon hyväksi, vaan olkoon se tunne vain hetkellinen. Ammennetaan siitä voimaa uuteen nousuun, uuteen yritykseen ja lopulta omaan onnistumiseen. Elämässä saa juhlia ihan ilman suurempaa syytä ja urheilijoiden onnistumisista voidaan iloitaa vaikka sija olisi viimeinen. Se ei ole meiltä pois.

Aurinkoista kevättä kohti niin sisäisesti kuin ulkoisestikin!

 

Ps. Tuo viimeksi keromani hb lukema on jo mukavasti lähestymässä sataa ;) Eli kohti parempaa kokoajan!