IMG_20200731_192531.jpg

Hui! Onpa viime kerrasta vierähtänyt jo aikaa, mutta joskus hiljaisuus on tarpeen.

Tämä syksy on ollut minulle, kaiken koronan myötä opitun lisäksi, hyvin erilainen. Kesän lopulla kotona vielä asunut poikani totesi etsivänsä itselleen asuntoa ja pian huomasin pakkailevani lautasia sekä pyyhkeitä laatikoihin. Mietin kuumeisesti mitä tapahtui? Minne ne vuodet katosivat? Oliko se oikesti nyt tässä? Ja osasinko kasvattaa vai menikö pieleen? Pärjääkö hän? Miksi aika kului niin nopeasti, kun olisin halunnut tehdä yhdessä vielä niin paljon?

Syyskuu alkoikin uuteen tottumisessa. Koti oli hiljaisempi, ei tietokoneen hurinaa ja pelituolin narsketta tai itse pelaajan outoja ääniä, ei askeleita. Normaalisti suljettu ovi oli auki muuttuneeseen huoneeseen. Kukaan ei tullut aloittaen lausettaan sanoilla äiti tai oletko kuullu... Oli vain hiljaisuus.

Toki koirat ovat tallella, miesystävä ja kaikki muu normaali elämään kuuluva liikehdintä sekä äänet - kyllä, pyykki- ja tiskikone toimivat edelleen. Ja ne lapsetkin ovat tallella, onnellisina omissa kodeissaan. Mutta lasten tuomat äänet ja läsnäolo minun lähelläni, ne kauan sitten alkaneet ja vuosien saatossa muuttuneet, olivat lopullisesti pois. Joillekin se voi olla helpotus tai normaali jatkumo, mutta minulle se oli kova paikka. Osuuteni oli jotenkin hoidettu maaliin, suurella rakkaudella ja kaipauksella. Äitiys on minulle suurin asia maailmassa.

Nyt kaksi kuukautta myöhemmin, olen laittamassa tätä kotia myyntiin. Nämä seinät pitivät meidät perheenä turvassa, saimme kasvaa ja elää, matkata kohti yhtä päätepysäkkiä. Tämä koti teki tehtävänsä ja nyt sen voisi ostaa joku toinen. MInä haluan itselleni jotain uutta, jotain vanhaa (lue:minä ja huonekalut), jotain lainattua (lue:vuokrattua) ja jotain sinistä (voisiko talo olla sininen, tai edes yksi seinä?). Lasten kanssa juttelimme, että kun on muutettu jo niin monesti, tämä koti on vain yksi pitkällä listalla vaikka pitkäikäisin olikin. Voin siis lähteä hyvillä mielin. 

Asunnon myyminen on mielenkiintoista ja jännittävää puuhaa. Minullakin on muutamia kokemuksia taustalla. Viimeisin oli yhtä he*****iä avioeron myötä, joten jälleen uuden elämäntilanteen edessä olen suht jännittynyt miten tällä kertaa sujuu. No, onhan rivarikolmion myynti kivalla asuinalueella ehkä vähän lupaavammalla pohjalla kuin ison omakotitalon myynti keskellä ei mitään.

Nyt siis peukut pystyyn ja katse kohti uusia maisemia. 

Pidetään huoli itsestämme, toisistamme ja voimia syksyisiin päiviin. Toivottavasti lumi sataisi pian maahan, toisi valoa ja piristystä.