lauantai, 24. marraskuu 2018

Toteutunut toive

 

IMG_20171228_202740.jpg

Viimeksi haikailin muuttolintujen perään ja haaveilin muutoksesta työelämässä. Haave kuultiin jossain ja tammikuussa uusi työ kutsuu! Wohoo! Linnut toivon näkeväni sitten keväällä paluumuuttajina ja kesän tuojina.

Tämä syksy on tuonut eri haasteiden myötä myös syvää kiitollisuutta. Olen aina ajatellut, että kun antaa hyvän kiertää niin sitä saa sitten itsekin. Eihän se hyvä nyt samantien aina rapsahda eteen, mutta ajanmyötä kyllä. Veikkauksen tukemisesta odottelen vielä reippaampaa voittopottia, mutta joistakin toisista hyvistä teoista tunnen saaneeni jo vastapalveluksen. Mukavaa niin, kannustaahan se tekemään lisää hyvää. 

Joulun lähestyessä alkaa kauppojen kohdalta valtava paine ostamisen suhteen, järjestöt pyytävät muistamaan omiaan, yhteisöt muistuttavat kulutusjuhlan rappiollisuudesta, lääkärit varoittavat juomista ja syömisistä, yksinäisyys, syrjäytyminen, epäusko, tosi usko, kielteisten jouluallergia, kristillisyys, juutalaisuus, muslimi ja ateismi... Kaikki muistuttavat itsestään niin hyvässä kuin ikävässä. Ainoastaan Joulupukki pyytä vain olemaan kiltti! Ei mitään sen suurempaa. Ja tontuthan niitä lahjalistoja varsinaisesti kärttävät ;) Olisiko Joulupukin pyynnössä koko joulun maallinen sanoma? Ollaan kilttejä. Ei, muuten maksa mitään.

Voiko Joulu olla ihan vain Joulu ja jokainen saa viettää sen omalla tavallaan. Okei, se on perhejuhla, mutta voisiko sen kärkevää korostamista jotenkin pehmentää? Joulu on talven juhlaa, aikaa rauhoittua, nauttia siitä hyvästä mitä ympärillä on. Ymmärrän, ettei se voi olla sitä kaikille, mutta hyvyyden juhlan nauttimisesta jokainen saisi edes pienen rakkauden tunteen omaan elämäänsä? Tuetaan hyväntekeväisyyttä ja huomioidaan lähellä olevat ihmiset, omien mahdollisuuksien mukaan. Joulukortti vanhainkotiin, pieni muistaminen vähävaraisille, ystävällisyys ja kohteliaisuus...

Maailman tilannetta katsoessa ja pohtiessa, moni asia kumoaa hyväntahtoisuuden, rauhan ja rakkauden. Se on sääli, mutta me emme voi kaikkea muuttaa. Muutetaan siis asioita ympärillämme, näytetään mallia. Monesta lumihiutaleesta syntyy lopulta kaunis hanki.

Taas tultiin jouluun ja riemuita saa.... Tämä vuosi umpeutuu pikkuhiljaa, paljon on tapahtunut, mutta se kuuluu elämään. 

Meidän perheessä alkaa tänään joulun odottelu. Keittiöön jouluverhot, muutama vielä neutraali joululiina pöydille ja jotain pientä koristetta esille. Joutaahan sitä sitten taas tammikuusta 11 kuukautta sipistelemään muita juttuja!

Rentoa ja hyväntahtoista oloa sekä eloa!

keskiviikko, 3. lokakuu 2018

Uusia tuulia haikaillen

 

DSC_2807.jpg

Katselin joku aika sitten kurkiauran lentoa. Siinä on aina jotain niin kaunista, upeaa, tyylikästä sekä surullista. Lintujen syysmuutossa yleensäkin on tuota kaikkea. Miten nuo pienet tai isot selviävät matkastaan? Miten niiden vaistot oikein toimivat? En voi ymmärtää, vaikka sitä olen selvitellytkin. Kunnioitan vaan suuresti tuota luonnon tapaa hoitaa omiaan.

Syksy on minulle usein muutosten tuulien aikaa. Sisäisesti. Luonnon muuttuessa värien kautta talven utuun, eläinmaailman hiljentyessä alkavan kylmyyden edessä - siinä on  jotain niin maagista. Kaipaan muutoksia itsellekin, en suinkaan surullisella tavalla vaan toiveikkaalla. No, eihän sitä nyt voi pakata reppua selkään, ostaa menolippua etelän suuntaan ja nousta siiville... vai voisiko? 

Erityisesti tänä syksynä  kaipaan kipeästi muutoksia elämässäni. Olen lopen kyllästynyt tekemääni työhön, into ja se palava halu on yksinkertaisesti kadonnut. Toki teen työni edelleen hyvin ja lasten parasta ajatellen, mutta se kipinä on sammunut ja kadonnut tuhkaan. Tunne on koko kropassa. Haluan jotain uutta, uusia värejä elämään, uusia haasteita ja uusia mahdollisuuksia! Selaan ahkerasti työpaikkahakemuksia näkyviä ja piilotettuja. Se toivomani paikka on tosin niin hyvin piilossa etten sitä ole löytänyt ja varmaan potentiaalinen työnantajakaan ei tiedä että tarvitsee juuri minut alaisekseen! 

Jospa sittenkin pakkaisin repun ja ostaisin sen lentolipun? Kiehtova ajatus, mutta jääköön reppu nyt vielä kaappiin. Ympärillä on perhe joka tarvitsee äitiä ja mies, joka ei taida juuri nyt tuntea samanlaista lähdön poltetta kuin minä. Kaapin ovi kiinni ja miettimään jotain muuta vaihtoehtoa. 

Oli tilanne mikä hyvänsä, uskon ja toivon, että aina on oleva mahdollisuus johonkin muuhun. Nyt vain tarvitaan sellaista malttia mikä minulta usein puuttuu, odottaminen tekemättä itse mitään radikaalia. Minä siis odotan, samoin odottavat puiden lehdet tippumistaan, viimeiset linnut lähtökutsuaan, luonto talven saapumista ja lumen valkeaa peittoa.

Uutta on aina ilmassa ja mahdollisuuksia maailma täynnä, on vain löydettävä tie tai piilopolku uuteen.

 

 

sunnuntai, 26. elokuu 2018

Voimasanoja

IMG_20180719_124418.jpg

Onko Sinulla omaa voimasanaa? Voima kappaletta? Voima tunnetilaa? Voima mielikuvaa? Omaa voima verbi listaa?

Olin eilen sanataideklubissa, jossa teimme erilaisia harjoituksia omaan minuuteen liittyen. Yhdessä harjoituksessa kirjoitettiin teksti vain verbejä käyttäen. Ensin ajattelin tehtävästä, että mitä ihmettä, mutta hetken kuluttua verbit elämästäni vain soljuivat paperille...

Rakastuin, tutustuin, ihastuin, hullaannuin, pakenin, palasin, totesin, halusin, juoksin, hiljennyin, toivoin, petyin, haaveilin, kävelin, hidastin, pysähdyin, sain, onnistuin, katsoin, kasvatin, itkin, silitin, uudistuin, ponnistin, synnytin, äitiydyin, voimistuin, rohkaistuin, asetuin, opin, nukahdin, paranin, siivosin, luotin, pelastuin

Ne eivät ole järjestyksessä, ne ovat sekaisin, kuten elämän tapahtumat verbeinä kuuluu ollakin.

Verbejä olisi varmasti ollut paljon enemmänkin, mutta nuo riittivät nyt. Ne ovat sanoja, tapahtumaa tai tekemistä kuvaavia sanoja, teonsanoja.  Silti voin itse lukea niistä oman elämäni tapahtumia ilman yhtään ylimääräistä sanaa tai selitystä, Tuosta pienestä tehtävästä muodostui viidessä minuutissa minun elämääni kertovat voimaverbit. 

Suosittelen kokeilemaan. Ota kynä, paperi, hengitä syvään ja kirjoita. Saat elämäsi voimaverbit muutamassa minuutissa ja huomaat olevasi aika kokonaisvaltainen tyyppi!

Olen joskus aikaisemminkin kirjoitellut musiikin tai mielikuvien merkityksestä omassa elämässäni. Sanat, tunteet, mielikuvat ja sävelet, ne antavat vahvistusta, voimaa, lohtua, rohkeutta, toivoa tai lupausta. Eihän ne tietenkään aina ole oikotie onneen ja autuuten, mutta jospa edes hetken laastarina kunnes parempi aika taas koittaa. Niin, tai sitten se huippu hetki on juuri menossa ja mielen taustalla soi Sunrise Avenuen Lifesaver ilotulitusten säestämänä! 

Seuraavien tuntien verbit taitavat olla, imuroi, kävele, kuori, keitä, pyöritä, paista, hymyile ja nauti. Koko ihana perheeni on tänään saman ruokapöydän ääressä.

 

sunnuntai, 24. kesäkuu 2018

Erityisen kaunista

 

DSC_1492.jpg

Seisoin eilen illalla mökin laiturilla ja katselin järvelle. Alkavan yön rauhallisuus, lintujen moninainen laulu, jossain kauempana polskahteli kala ja lepakot lentelivät rannan tuntumassa. Usva nousi järven pohjukasta ja hitaasti eteni järven selkää pitkin. Koko maailma ympärilläni ja silti olin siinä yksin, onnellisena, keskellä erityisen kaunista hetkeä.

Vanhempani ovat olleet yhdessä noin 50 vuotta. Matka ensi suudelmasta tähän hetkeen on sisältänyt paljon ja kaikenlaista, mutta he ovat yhä yhdessä ja välillä käyttätytyvät kuin vasta rakastuneet. Isäni pitää äidistä hyvää huolta ja huomioi häntä suloisesti edelleen. He ovat kasvattaneet kolme lasta. Meistä tuli elämässä hyvin pärjääviä, työtä tekeviä, perheellisiä kansalaisia. Elämä ei ole antanut kaikkea lusikalla suoraan suuhun, vaan kasvattanut välillä nenä maata viistäen ja taas välillä leppoisten tuulten siivittämänä. Perhe yhteytemme on tiivis, vaikka näemmekin harvemmin ja saman katon alla olemme tosi tosi harvoin. Silti olemme samaa sukua ja samaa maata! Se on myös mielestäni erityisen kaunista.

Olen saanut elämääni paljon ihmisiä, joiden kanssa olen jakanut iloja ja suruja, onnea sekä heikompia hetkiä. Jokaisella on oma osuutensa elämäni varrella. Miettiessä heitä, joita olen saanut tuntea hetken, pidemmän aikaa tai jotka ovat matkassa aina vaan ja edelleen, voin olla kiitollinen. Ystävät, tuttavat, sukulaiset, perhe, rakas ja lapset, jokainen heistä tuo osaltaan elämääni jotain. Sen ei tarvitse olla suurta, sillä pienikin voi olla erityisen kaunista.

Maailmassa tapahtuu kaiken aikaa paljon hyvää ja paljon pahaa. Kumpi vaakakuppi on raskaampi, ei voi tietää. Uutiset kertovat mielellään enemmän negatiivista kuin positiivista. Julmuus, tyhmyys ja itsekeskeisyys pyörittää täman maailman taloutta, politiikkaa ja arvoja. Hyvyys, viisaus ja epäitsekkyys kulkevat taka-alalla. Kenellä olisi valtaa, rohkeutta ja uskallusta käskeä hetken hiljaisuus suuriin kokoussaleihin ja johtajien työhuoneisiin? Pyytää kaikesta maailman ajasta kolme hiljaista minuuttia ja samalla kehottaa kaikkia tekemään tästä maailmasta tuhon sijaan jotain erityisen kaunista.

Mikä on erityisen kaunista? Se voi olla hento kukka asfaltin reunassa, se voi olla lapsen hymy silmiin katsottaessa, se voi olla järven pinnan kimallus auringossa, koiran uskollinen katse maton kulmalta. Erityisen kaunista on rakkaus sitä kohtaan millä on merkitystä, halu suojella ja tulla suojelluksi. Erityisen kaunista on sanat, teot ja ymmärrys hyvän asian edessä. Meissä jokaisessa on paljon erityisen kauniita asioita. Usko pois. Vaikeaa se on välillä itsellekin, mutta sisimmässä tiedän itsestäni yhtä ja toista, tunnen kyllä kuka olen, vaikka välillä yllätynkin. Minussa on jotain erityisen kaunista ja ne jotka minua tuntevat sen tietävät. Mieti itsestäsi yksi asia joka on erityisen kaunista ja tiedät kantavasi timanttia sisälläsi. Kauneus ja hyvyys tarvitsee lisää tilaa tässä maailmassa, meidän tehtävä on auttaa siinä. Jokaisen tehdessä muutaman pienen asian. Surun ja murheen keskelläkin on hyvä etsiä edes se yksi pieni erityisen kaunis asia, oli se jotain henkistä tai sitten konkreettista. Se antakoon voimaa löytää lisää erityisen kauniita asioita.

Erityisen kaunista kesää.

 

lauantai, 21. huhtikuu 2018

Haaveesta todeksi

IMG_20180228_202414.jpg

Kirjoittaminen on minulle yksi tapa saada puhdistaa sisintäni ja saada jopa ajatuksia järjestykseen. Mukavinta tässä on se, että saan kirjoittaa koko sieluni pohjasta, mutta kenenkään ei tarvitse pakolla lukea. Toista se on sitten, kun avautuu puhumalla. Siinä vastaanottajalla on sitten hankalampi valinnan paikka, kuunnellako vai kunniallisesti häipyä muualle!

Päiväkirjoja olen kirjoitellut ala-aste iästä lähtien, välillä tiuhemmin ja välillä vuosienkin viiveellä. Niiden lukeminen jälkeenpäin on mielenkiintoista ja siinä löytää itsestään uusia näkökulmia. Lukemisen lomassa saa käydä läpi koko tunteiden arsenaalin surusta iloon, rakkaudesta menetykseen, syntymästä kuolemaan ja jännityksestä tylsyyteen... Paljon on ehtinyt tapahtua ja mitä lie vielä tapahtuukaan!

Runoja tai suuria mietelmiä ovat rustanneet varmaan kaikki jossain vaiheessa nuoruuttaan. Minun nuoruuteen kuului SinäMinä ja Regina lehtien sydätä pakahduttavat rakkaus tarinat, Suosikin pitkätukka ihastukset ja kavereilta kopsatut runoilut rakkaudesta, erosta ja kaipuusta. Niitä yritin itsekin rustailla ensimmäisten suurten tunteiden vallitessa palavina sisälläni, kun tuntui. että elämäni rakkaus, maailma ja tulevaisuus ovat juuri nyt tässä - ei missään muualla. Muutamien elämän rakkauksien näytettyä farkkutakin selkää alkoi runouskin muuttua aiheiltaan hieman avoimemmaksi muuhun maailman menoon. 

Ajanmyötä vihkojen sivuille, irto papereille ja tietokoneen syövereihin alkoi tallentua runoja, ajatuksia, värssyjä ja mietteitä kaikesta koetusta ja kaivatusta. Muutamia pyyntöjä tuli värssyjen suhteen ja niistä saatu kiitos antoi mieltä kirjoittaa lisää. Elämän myllerrykset niin hyvässä kuin pahassa tallentuivat sanoiksi ja lauseiksi. Oma tunnuslauseeni itselleni on; anna minulle kolme sanaa ja kirjoitan niistä sinulle tarinan tai runon... 

Tarinan keksiminen on haastavan ihanaa. Töissä saan toteuttaa sitä aikalailla ja lapset saavat kuulla tarinoita joita voi kuulla vain sen kerran, sillä se kuuluu siihen hetkeen missä ollaan juuri sillä hetkellä. Voin toki yrittää kerrata sitä myöhemmin, mutta se ei toimi samalla tavalla. Uniikkia ja hauskaa!

Tyttäreni ollessa pieni kerroin hänelle iltasatuna tarinaa Marjukasta. Marjukka toimitti paljon samoja asioita kuin tyttäreni, mutta tapasi huomattavasti enemmän mielikuvitusolentoja ja osasi jutella mukavia metsän eläinten kanssa. Sitten eräänä iltana Marjukka nousi lentokoneeseen ja matkusti kauas pois... En oikein tiedä minne, sillä en osannut sen jälkeen kertoa Marjukan tarinaa enempää ja iltasatu taisi vaihtua iltalauluihin. Tuo Marjukan katoaminen on minulle edelleen oma pieni mysteeri, tuntui oudolta etten osannut tuoda häntä enää takaisn. Hän oli kuitenkin vain mielikuvitukseni tuote! Kaikella on siis aikansa.

Olen haaveillut kirjoittamisen ohessa myös omasta kirjasta. Millaisesta, sitä en osannut päättää. Raastavaa rakkautta, julmaa murhaa, piilevää viekkautta vai salaisuuksien täyttämää mysteeriä???? Mieli teki tehdä jotain suurta kun edes  kerran saisin mahdollisuuden, mutta sanoja ei tullut paperille romaania varten millään. Hyviä alkuja useampi, mutta ne jäivät kaikki leijumaan johonkin kohtaan mihin en löytänyt sanoja jatkaa. Kuin Marjukan lentokoneeseen nousu.

Viime keväänä näin mainoksen jossa tarjottiin mahdollisuus julkaista oma runokirja ilmaiseksi. No, olihan siinä silloin joitain ehtoja, mutta se haastoikin minut yrittämään. Tekeminen viivästyi ja kirjan raakileeni lähti matkaan vasta puolivälissä joulukuuta. Tammikuussa tuli viestiä että kirjani julkaistaan. No, kyseinen kustantamo julkaisee nykyään kaikki sinne lähetetyt runokirjat, joten en nyt koe olevani mitenkään erikoinen. Mitäs sen väliä? Oma kirja, minun runoilla ja ottamillani valokuvilla täytettynä. Riittää minulle. Saa sitä toki muutkin lukea ja sen itselleen hommata.

Yksi haave on toteutunut ja se on tuonut mukanaan toiveen toisen haaveen täyttymisestä. Mielessä on nyt kertoa  tarinoita lapsille kirjan kautta. Voisin kokeilla jälleen tikulla jäätä. 

Haaveesta todeksi, jos ei juosten niin sitten edes hiipien. Hyvää viikonloppua!

IMG_20180228_202444.jpg