sunnuntai, 24. kesäkuu 2018

Erityisen kaunista

 

DSC_1492.jpg

Seisoin eilen illalla mökin laiturilla ja katselin järvelle. Alkavan yön rauhallisuus, lintujen moninainen laulu, jossain kauempana polskahteli kala ja lepakot lentelivät rannan tuntumassa. Usva nousi järven pohjukasta ja hitaasti eteni järven selkää pitkin. Koko maailma ympärilläni ja silti olin siinä yksin, onnellisena, keskellä erityisen kaunista hetkeä.

Vanhempani ovat olleet yhdessä noin 50 vuotta. Matka ensi suudelmasta tähän hetkeen on sisältänyt paljon ja kaikenlaista, mutta he ovat yhä yhdessä ja välillä käyttätytyvät kuin vasta rakastuneet. Isäni pitää äidistä hyvää huolta ja huomioi häntä suloisesti edelleen. He ovat kasvattaneet kolme lasta. Meistä tuli elämässä hyvin pärjääviä, työtä tekeviä, perheellisiä kansalaisia. Elämä ei ole antanut kaikkea lusikalla suoraan suuhun, vaan kasvattanut välillä nenä maata viistäen ja taas välillä leppoisten tuulten siivittämänä. Perhe yhteytemme on tiivis, vaikka näemmekin harvemmin ja saman katon alla olemme tosi tosi harvoin. Silti olemme samaa sukua ja samaa maata! Se on myös mielestäni erityisen kaunista.

Olen saanut elämääni paljon ihmisiä, joiden kanssa olen jakanut iloja ja suruja, onnea sekä heikompia hetkiä. Jokaisella on oma osuutensa elämäni varrella. Miettiessä heitä, joita olen saanut tuntea hetken, pidemmän aikaa tai jotka ovat matkassa aina vaan ja edelleen, voin olla kiitollinen. Ystävät, tuttavat, sukulaiset, perhe, rakas ja lapset, jokainen heistä tuo osaltaan elämääni jotain. Sen ei tarvitse olla suurta, sillä pienikin voi olla erityisen kaunista.

Maailmassa tapahtuu kaiken aikaa paljon hyvää ja paljon pahaa. Kumpi vaakakuppi on raskaampi, ei voi tietää. Uutiset kertovat mielellään enemmän negatiivista kuin positiivista. Julmuus, tyhmyys ja itsekeskeisyys pyörittää täman maailman taloutta, politiikkaa ja arvoja. Hyvyys, viisaus ja epäitsekkyys kulkevat taka-alalla. Kenellä olisi valtaa, rohkeutta ja uskallusta käskeä hetken hiljaisuus suuriin kokoussaleihin ja johtajien työhuoneisiin? Pyytää kaikesta maailman ajasta kolme hiljaista minuuttia ja samalla kehottaa kaikkia tekemään tästä maailmasta tuhon sijaan jotain erityisen kaunista.

Mikä on erityisen kaunista? Se voi olla hento kukka asfaltin reunassa, se voi olla lapsen hymy silmiin katsottaessa, se voi olla järven pinnan kimallus auringossa, koiran uskollinen katse maton kulmalta. Erityisen kaunista on rakkaus sitä kohtaan millä on merkitystä, halu suojella ja tulla suojelluksi. Erityisen kaunista on sanat, teot ja ymmärrys hyvän asian edessä. Meissä jokaisessa on paljon erityisen kauniita asioita. Usko pois. Vaikeaa se on välillä itsellekin, mutta sisimmässä tiedän itsestäni yhtä ja toista, tunnen kyllä kuka olen, vaikka välillä yllätynkin. Minussa on jotain erityisen kaunista ja ne jotka minua tuntevat sen tietävät. Mieti itsestäsi yksi asia joka on erityisen kaunista ja tiedät kantavasi timanttia sisälläsi. Kauneus ja hyvyys tarvitsee lisää tilaa tässä maailmassa, meidän tehtävä on auttaa siinä. Jokaisen tehdessä muutaman pienen asian. Surun ja murheen keskelläkin on hyvä etsiä edes se yksi pieni erityisen kaunis asia, oli se jotain henkistä tai sitten konkreettista. Se antakoon voimaa löytää lisää erityisen kauniita asioita.

Erityisen kaunista kesää.

 

lauantai, 21. huhtikuu 2018

Haaveesta todeksi

IMG_20180228_202414.jpg

Kirjoittaminen on minulle yksi tapa saada puhdistaa sisintäni ja saada jopa ajatuksia järjestykseen. Mukavinta tässä on se, että saan kirjoittaa koko sieluni pohjasta, mutta kenenkään ei tarvitse pakolla lukea. Toista se on sitten, kun avautuu puhumalla. Siinä vastaanottajalla on sitten hankalampi valinnan paikka, kuunnellako vai kunniallisesti häipyä muualle!

Päiväkirjoja olen kirjoitellut ala-aste iästä lähtien, välillä tiuhemmin ja välillä vuosienkin viiveellä. Niiden lukeminen jälkeenpäin on mielenkiintoista ja siinä löytää itsestään uusia näkökulmia. Lukemisen lomassa saa käydä läpi koko tunteiden arsenaalin surusta iloon, rakkaudesta menetykseen, syntymästä kuolemaan ja jännityksestä tylsyyteen... Paljon on ehtinyt tapahtua ja mitä lie vielä tapahtuukaan!

Runoja tai suuria mietelmiä ovat rustanneet varmaan kaikki jossain vaiheessa nuoruuttaan. Minun nuoruuteen kuului SinäMinä ja Regina lehtien sydätä pakahduttavat rakkaus tarinat, Suosikin pitkätukka ihastukset ja kavereilta kopsatut runoilut rakkaudesta, erosta ja kaipuusta. Niitä yritin itsekin rustailla ensimmäisten suurten tunteiden vallitessa palavina sisälläni, kun tuntui. että elämäni rakkaus, maailma ja tulevaisuus ovat juuri nyt tässä - ei missään muualla. Muutamien elämän rakkauksien näytettyä farkkutakin selkää alkoi runouskin muuttua aiheiltaan hieman avoimemmaksi muuhun maailman menoon. 

Ajanmyötä vihkojen sivuille, irto papereille ja tietokoneen syövereihin alkoi tallentua runoja, ajatuksia, värssyjä ja mietteitä kaikesta koetusta ja kaivatusta. Muutamia pyyntöjä tuli värssyjen suhteen ja niistä saatu kiitos antoi mieltä kirjoittaa lisää. Elämän myllerrykset niin hyvässä kuin pahassa tallentuivat sanoiksi ja lauseiksi. Oma tunnuslauseeni itselleni on; anna minulle kolme sanaa ja kirjoitan niistä sinulle tarinan tai runon... 

Tarinan keksiminen on haastavan ihanaa. Töissä saan toteuttaa sitä aikalailla ja lapset saavat kuulla tarinoita joita voi kuulla vain sen kerran, sillä se kuuluu siihen hetkeen missä ollaan juuri sillä hetkellä. Voin toki yrittää kerrata sitä myöhemmin, mutta se ei toimi samalla tavalla. Uniikkia ja hauskaa!

Tyttäreni ollessa pieni kerroin hänelle iltasatuna tarinaa Marjukasta. Marjukka toimitti paljon samoja asioita kuin tyttäreni, mutta tapasi huomattavasti enemmän mielikuvitusolentoja ja osasi jutella mukavia metsän eläinten kanssa. Sitten eräänä iltana Marjukka nousi lentokoneeseen ja matkusti kauas pois... En oikein tiedä minne, sillä en osannut sen jälkeen kertoa Marjukan tarinaa enempää ja iltasatu taisi vaihtua iltalauluihin. Tuo Marjukan katoaminen on minulle edelleen oma pieni mysteeri, tuntui oudolta etten osannut tuoda häntä enää takaisn. Hän oli kuitenkin vain mielikuvitukseni tuote! Kaikella on siis aikansa.

Olen haaveillut kirjoittamisen ohessa myös omasta kirjasta. Millaisesta, sitä en osannut päättää. Raastavaa rakkautta, julmaa murhaa, piilevää viekkautta vai salaisuuksien täyttämää mysteeriä???? Mieli teki tehdä jotain suurta kun edes  kerran saisin mahdollisuuden, mutta sanoja ei tullut paperille romaania varten millään. Hyviä alkuja useampi, mutta ne jäivät kaikki leijumaan johonkin kohtaan mihin en löytänyt sanoja jatkaa. Kuin Marjukan lentokoneeseen nousu.

Viime keväänä näin mainoksen jossa tarjottiin mahdollisuus julkaista oma runokirja ilmaiseksi. No, olihan siinä silloin joitain ehtoja, mutta se haastoikin minut yrittämään. Tekeminen viivästyi ja kirjan raakileeni lähti matkaan vasta puolivälissä joulukuuta. Tammikuussa tuli viestiä että kirjani julkaistaan. No, kyseinen kustantamo julkaisee nykyään kaikki sinne lähetetyt runokirjat, joten en nyt koe olevani mitenkään erikoinen. Mitäs sen väliä? Oma kirja, minun runoilla ja ottamillani valokuvilla täytettynä. Riittää minulle. Saa sitä toki muutkin lukea ja sen itselleen hommata.

Yksi haave on toteutunut ja se on tuonut mukanaan toiveen toisen haaveen täyttymisestä. Mielessä on nyt kertoa  tarinoita lapsille kirjan kautta. Voisin kokeilla jälleen tikulla jäätä. 

Haaveesta todeksi, jos ei juosten niin sitten edes hiipien. Hyvää viikonloppua!

IMG_20180228_202444.jpg

 

 

sunnuntai, 18. maaliskuu 2018

Tyttö, poika vai muu?

 

DSC_0174.jpg

Ja taas ihmetellään missä mennään tässä maailmassa!

Sain viikolla lukea lappusen, joka oli täynnä kysymyksiä päiväkodin sukupuolineutraalista arvomaailmasta... Joku henkilö tai henkilöt oli laatinut pitkätkin pohdiskelut asian tiimoilta. Luimme työkavereiden kanssa sitä osittain totisina ja osittain hymyssä suin. Jotkut kysymykset menivät välillä todella yli järjenkäytön. 

Yksi monista puheen aiheista tässä yhteiskunnassa on, kuka haluaa olla mitä sukupuolta ja miten ketäkin on kohdeltava. Asiaa on minun mielestäni hyvä käsitellä sekä miettiä, mutta missä menee raja?

Minua ihmetyttää, miksi en saisi kutsua tiettyä henkilöjoukkoa pojiksi ja tytöiksi tai miehiksi ja naisiksi  - sillä he ovat juuri heitä fyysisesti. Henkisesti he saattavat tuntea olotilaansa muuksi, mutta joukosta suurinosa on luultavammin juuri sitä sukupuolta joksi he ovat syntyneet. Ja mahdollisesti myös ulkonäkö ja vaatetus viestittää heidän sukupuoli identiteetistä.

Sanotaan, ettei lasta tai aikuistakaan voi pakottaa tiettyyn sukupuolirooliin. Ei niin. Meidän jokaisen minuus sekä maailmankuva alkaa muodostua pikkuhiljaa ja kasvaa iän myötä. Ihminen opettelee olemaan oma itsensä, omien tunteidensa tulkki. Onko sisimmässä enemmän naisellisuutta vai miehisyyttä vai tasaisesti kumpaakin ratkeaa elettävän elämän myötä. Hän varmasti tulee huomaamaan oman sisäisen kutsumuksensa. Ja jos nyt haluaa alkaa pilkkua viilaamaan, niin emmehän me nyt oikeastaan edes tiedetä halutaanko sitä olla alunalkaen esim. suomen kielinen, espanjan kielinen vai ehkäpä swahili olisi se mieluisin lapsuuden ensi kielistä... Ja silti sitä vanhemmat höpisee sitä omaa äidinkieltään kysymättä pienokaisen mielipidettä! 

Jokaisella ihmisellä on omat henkilökohtaiset oikeutensa. Hyvä! Jokaisen tulisi niitä kunnioittaa. Niin tulisi! Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä. Niin on! MUTTA, miksi kaikesta tehdään niin vaikeaa? Mitäpä jos me vain eläisimme rauhassa tätä elämää, kunnioitamme läheisiä ja ympärillä olevia ihmisiä, emme arvostele toisia ulkonäön tai luonteen tähden? Olisiko se nyt niin vaikeaa? Koulussa ja työelämässä, arjessa ja juhlassa opeteltaisiin ihan oikeasti toisten hyväksymistä sellaisena kuin hän on.

Tietenkin ikävät, negatiiviset asiat tuovat oman leimansa tähän positiiviseen ajatus toiveeseen. Joillakin ihmisillä vain on ilkeys sisäänrakennettuna mekanismina ja minkäs sille teet? Vaan, voiko ilkeä muuttaa luonteensa paremmaksi? Jos joku itsensä ilkeäksi tuntevana ihmisenä haluaa kokeilla luonteen muuttamista mukavammaksi, niin kannustan ja otan mielelläni palautetta vastaan prosessin etenemisessä! Oma luokkansa ovat sitten syntymästään negatiiviseen ja fanaattiseen aivopesuun joutuneet... Heille voi vain toivoa auringon ja hyvyyden säteitä sisimpään sekä mahdollisuutta muutokseen.

Tyttö, poika vai muu? Onko väliä? Äitiemme sisällä me kasvoimme tähän maailmaan syntyviksi ja elämä muokkaa meistä juuri heitä mitä me olemme. Saamme olla sitä sukupuolta kun sisimmässä oikealta tuntuu, mutta meidän on myös kunnioitettava ettei kaikki ole yhtä ja samaa. Liiallinen vauhkoaminen johtaa närästykseen ja tekee normaalistakin asiasta kummajaisen.

Lähdetään siitä, että ollaan hyviä itsellemme sekä toisille ja kunnioitetaan sitä hyvää mitä on ja on aina ollut.

 

keskiviikko, 24. tammikuu 2018

Lili

DSC_2952.jpg

Hänen nimensä olisi ollut Lili. Pieni musta tukkainen tyttö, tummat silmät ja ruskea iho. Hän olisi ollut vailla rakkautta, mutta saatuani hänet syliini, hän olisi saanut sitä menetettyjen päivienkin edestä. Hän olisi saanut kaksi isompaa sisarusta, jotka olisivat ottaneet hänet myös avosylin vastaan ja pitäneet häntä sisarenaan. Hän olisi saanut matkustaa kanssamme uuteen maahan, uusien ihmisten keskelle, pois omastaan, mutta sellaiseen johon hän voisi juurtua.Hän olisi saanut ympärilleen rakastavan suvun ja kodin. Hän olisi joutunut sisarustensa tavoin kokemaan menetystä ja suruakin, mutta hän olisi nähnyt, että kaikesta selvitään ja yhdessä olemme vahvoja. Tänäkin aamuna hän olisi lähtenyt kouluun lumisateessa ja olisin toivottanut hänelle mukavaa koulupäivää.

Lili on tyttö, jota en ole koskaan tavannut. Hän oli hetken haave. Hän on varmasti olemassa, mutta ei minun elämässäni. 

Tässä kuussa tulee kuluneeksi 12 vuotta kun tein elämäni raskaimman päätöksen. Päätökseen oli monta painavaa syytä terveydestä alkaen. En ruodi siitä tässä enempää, sillä tehtyä ei saa tekemättömäksi ja sen hetkiset tiedot painoivat vaakakupeista toisen korkeammalle. Tapahtuma on ikuinen haava sisimmässäni ja polttanut jälkensä sydämeeni. Oman pienokaisen menetys.

Tässä kuussa tulee kuluneeksi 11 vuotta siitä, kun yritin antaa uuden mahdollisuuden sellaiselle pienelle, joka tarvitsee uuden kodin ja vanhemmat. Asuimme tuolloin Pekingissä ja paikallisessa ulkomaalaisille suunnatussa lehdessä mainostettin adoptio toimistoja. Heidän kauttaan adoptio olisi ollut virallista ja turvallista. Silloisen miehen kanssa mietimme tätä mahdollisuutta. Tämä ei korvaisi menettämäämme, mutta halu antaa mahdollisuus toiselle tuntui oikealta. Lapsi saisi tutustua meihin omassa ympäristössään, oman kulttuurin keskellä. Hänellä olisi tarvittaessa tulkki kodinhoitajamme myötä ja hän saisi oppia uuden koti kielensä kanssamme rauhassa. Mielestämme tämä tuntui niin lapsi ystävälliseltä ja pehmeältä laskulta uuteen tulevaisuuteen.

Yksi soitto suomeen viralliselle taholle ja hienot suunnitelmat ammuttiin alas yhdellä kertaa. Eihän me nyt hyvänen aika kahden lapsen vanhemmat, hyvässä taloudellisessa asemassa olevat voitu kuvitella adoptoivamme lasta ilman sosiaaliviranomaisten syynäystä ja koulutusta vanhemmuuteen. MITÄ???? Lisäksi langan toisessa päässä oleva henkilö totesi minulle kuinka tärkeää on myös ymmärtää mistä kulttuurista lapsi on tulossa. Jaaha, toki toki. En kiellä moista, mutta oletin meidän kolmen vuoden Kiinassa asumisen antaneen jotain kuvaa kyseisestä kulttuurista. Ei auttanut. Tärkeimmäksi pointiksi puhelusta, jota kävin kyyneleet poskille valuen, oli että meidät on koulutettava ko. vanhemmuuteen ja kodissamme sekä perheessämme on tehtävä tarkastuksia ollaanko hyviä vai ei. Totesin, että me ollaan kyllä hyviä ja he estivät juuri yhden pienen saamasta turvallisen ja rakastavan kodin. Puhelu päättyi siihen.

Nyt toivon, että tuo lapsi, jonka olin jo nimennyt Liliksi, elää onnellista elämää jossain hyvässä perheessä. Hän on kuitenkin olemassa, sillä jos prosessi olisi mennyt meidän hyväksemme niin hän olisi nyt täällä.

Toki ymmärsin asioiden ytimen. Ei adoptiolasta voi luvata mihin vaan ja perusta on oltava kunnossa. Tietenkin. Tuntui vaan kohtuuttomalta prosessilta, kun miltei vierestä mm. amerikkalaiset hakivat tai saivat lapsia mukaansa ilman sen suurempaa sosiaalisyynäystä. Tämä maailma ei kulje aina hyväntahtoisuuden mukaan, vaan raadollisuuden ja rahan. Lasten turvallisuus on tärkeintä, mutta moni hyvä vanhempi saa maistaa katkeraa kalkkia byrokratian ja ylimielisyyden sekä rahan ahneuden takia. Tässä kohtaa voin lausua ihmetykseni, että suomessa narkkari/alkoholisti vanhempi saa pitää lapsensa itsellään, joissain tapauksissa, vaikka käytöstä on selkeitä todisteita. Mutta joo, en ole sosiaalialan päättävä ihminen ja heille sitä työtä hyvin tekeville täysi kunnia työstään. Sohaisinko muurahaispesää? Ehkä, mutta lasten asema tässä maailmassa on niin eriarvoista.

Polttavaan haluuni adoptoida Kiinasta liittyy myös surullinen tarina. Ollessamme ensimmäisella komennuksella kyseisessä maassa, meidän silloinen taloudenhoitaja odotti vauvaa. Olimme iloisia hänen puolestaan ja vauvaa ajatellen keräsimme suomalaisen ystäväni kanssa 'äitiyspakkauksen' omien vauvojemme tarvikkeista sekä kaupasta ostaen. Viimeisenä päivänä annoin myös hänelle paikallisesti huomattavan summan rahaa, jotta hän voi tarvittaessa mennä sairaalaan synnyttämään tai jos muuten on vauvalle tarvetta hommata jotain. Hän oli menossa miehensä kotikylään synnyttämään ja se kuulosti olevan keskellä ei mitään. 

Hän synnytti tytön. Kylän päällikkö oli todennut, että kylä tarvitsee poikia työn tekoon ja tyttöjä ei. Lapsi oli menehtynyt 'hengitysvaikeuksiin'... Todennäköisesti hänen oli annettu kuolla. Sydäntäni riipaisi ja en voinut ymmärtää miksi näin. 

Luonnolla on lakinsa, yhteiskunnilla on lakinsa ja elämänkiertokulku vaatii niin syntymän kuin kuoleman. Millaista lakia me haluamme noudattaa? Haluammeko olla kylmiä ja laskelmoivia? Vai lämpöä ja rakkautta vaalivia? Lait pitävät meidät jollaintapaa järjestyksessä, mutta me saamme tehdä niistä toiminnallamme parempia. Jos tänään sata ihmistä tekee jonkin asian entistä paremmin tai paremmaksi ja huomenna toiset sata niin ylihuomenna meillä on 200 asiaa paremmalla tolalla kuin tänään. Yksi ihminen ei voi tehdä helposti suuria, mutta voi olla jonkun suuremman alkua.

Lili, missä ikinä oletkaan ja mikä ikinä onkaan nimesi - toivottavasti olet onnellinen ja rakastettu.

 

sunnuntai, 31. joulukuu 2017

Räsymatto

 

DSC_0665.jpg

Sängyn alta kaivoin sen, räsymaton puhtoisen

Lattialle levitin, hapsut suoraan sivelin

Huomasin raidan punaisen, joululakanan vanhan kuluneen

Sinisen raidan tuntee kaikki, isän vanha saunatakki

Ruskean kirjavat kuviot ovat pienimmän veljen kalsarit

Mustat raidat matossa oli joskus veljen verkkarit

Äidin hame vaalea, kulkee monena raitana

Oma vanha pyjama, on kaiken tämän keskellä

Meidän perheen räsymatto minun lattialla.

Monen vuoden muistot yhteen äidin kutomina.

 

Tämän vuoden tapahtumista jos kutoisi räsymaton, niin sen kirjavuus hivelisi varmasti silmiä.

Minun vuosi alkoi lennokkaasti uusiutuneiden työkuvioiden tähden, loppu talvesta iloitsimme tyttären valmistumisesta kokiksi ja äitinä katselin haikein mielin hänen muuttoa omaan kotiin. Kevään aikana työpaineet söi huumorin kukkaa kummasti ja kevään lähestyessä kesää pikkuveljen sydänkohtaus pysäytti kaiken turhan murehtimisen. Kesän alussa pojan rippijuhlat toi suurta iloa suvun kokoontuessa sekä kesän reissailut Suomessa sekä euroopassa.

Töihin palatessa alkoivat lisäopiskelut työn ohessa ja uudet haasteet työn toteutuksessa. Oma terveys alkoi muistuttaa huolenpidon tärkeydestä, mutta jääräpäinen minäni viittaili asialle kintaalla. Talven alkua odotellessa pojalleni tehtiin rintalastan korjausleikkaus ja se tuntui äidin sisimmässä syvällä. Joulu tuli onneksi uskolliseen tapaansa ja sen viettäminen oman perheen kesken on aina yhtä ihanaa. Nyt on vuotta 2017 jäljellä jokunen tunti ja hyvillä mielin voin katsoa millainen räsymatto tuli.

Hyvä tuli. Tunteiden kirjo ja elämisen makeus, siinä monta kudosta mattooni. Kaikki meistä kutoo oman mattonsa raidat oman elämän tapahtumilla, joka vuosi uudelleen. Se ei toista itseään, ei kysele ohjeita, ei kysy lupaa. Se matto vaan syntyy meidän eletystä elämästä, omista kokemuksista, omista tunteista. Elämä ei todellakaan kysy aina lupaa eri tapahtumiin, mutta se ei tarkoita ettemme saa tuoda eri värejä mattoon myös omasta tahdostamme.

 

Hyvää ja Onnen täyttämää Uutta Vuotta

sekä lämmin kiitos kaikille teille blogini lukijoille!