sunnuntai, 19. marraskuu 2017

Palautetta palautteesta

 

IMG_20170906_173021.jpg

Otsikko kuulostaa ihan kreikalta...

Työelämään kuuluu palautteen antaminen. Toki palautteet kuuluvat moneen muuhunkin elämän osioon, mutta mietiskelen nyt tätä oman työn osalta. Palautteet ovat osa työuran suolaa ja sokeria. Ne antavat ja ottavat, ilahduttavat tai saavat hampaat kiristymään ikenistä läpi. Työuraani kuuluu monenmoista palautetta eri työtehtävistä, mutta täytyy myöntää päiväkoti maailman palautteiden vievän ylivoimaisen voiton.

Nyt en tahdo missään muodossa loukata ketään, sillä kaikki palaute on varmaan sydämestä ja omaan elämäntilanteeseen liittyvää avautumista. Joskus vaan mietityttää, että mitähän siellä kotona oikein ajatellaan meidän työstä tai yleensä elämästä. 

Tässä minun palautteeni. Lämmöllä, huumorilla ja ehkä pienellä ironialla höystettynä;

Hei Vanhemmat ja kiitos saamastamme palautteesta!

Mukavaa kun teistä niin moni ehti vastata asiakaskyselyymme. Tässä muutamia vastauksia ihan yleisimpiin kysymyksiin ja palautteisiin.

Ensinnäkin saimme palautetta kadonneista vaatteista ja vääristä vaatteista lapsenne kohdalla. Kuten jo vanhempainillassa puhuimme niille viidelle vanhemmalle kahdestakymmenestä, on hyvä merkata oman lapsen vaatteet hänen omalla nimellään. Emme valitettavasti tunne kaikkia sukunne lapsia tai kirpparipöydän myyjän lapsia, joten emme yksinkertaisesti pysty yhdistämään esim. Pekkaa Almaan. Villavaatteetkin voi helposti merkitä vaikkapa haavateipillä. Kaipaamme edelleen joidenkin kohdalla niitä vaihtovaatteita sekä kuravaatteita. Toivomme myös, että suvun perintökalleus rukkaset tai kengät löytäisivät jo sijan muualla kuin lapsenne käytössä. Kymmeniä kertoja kastuneet hanskat tai kengät eivät valitettavasti anna suojaa pakkasilla. Teillä on myös lupa tarkistaa ja siistiä lapsenne lokeron sisältöä, vaihtaa kesäiset tai pienet vaihtovaatteet lapsen sen hetken tarpeita vastaaviksi. Me emme pahastu siitä! 

Olemme myös päätyneet ratkaisuun, että lasten synttäreitä juhlistetaan päiväkodilla ihan vain kortin ja laulun kera. Uskokaa tai älkää, se riittää kyllä! Emme siis tarjoile edes niitä lokerolle tai reppuun piilotettuja tikkareita, kiitos kuitenkin ajatuksesta (ja yrityksestä).

Kerromme myös mielellämme lapsenne päivästä häntä hakiessanne. Kertomista toki helpottaa, jos maltatte pysähtyä kuuntelemaan, on mahdottomuus juosta peräänne vaikka ymmärrämme kyllä kiireenne. Informaation saamista päiväkodin tapahtumista helpottaa myös lähetettyjen tai ovissa olevien tiedotteiden lukeminen. Ne muuten vaihtuvat toimintakauden mittaan, joten elokuussa ilmestynyt ei välttämättä ole sama kun syyskuussa oleva.

Saimme myös palautetta henkilökunnan vaihtuvuudesta ja sijaisista. On totta, että muutama pitkäaikainen työntekijämme on vaihtanut työpaikkaa. Olemme kuitenkin itse iloisia heidän uusista mahdollisuuksista työelämässä ja halustaan kehittää osaamistaan muissa merkeissä. Onneksemme saimme heidän tilalleen pätevät uudet työntekijät, jotka varmasti tuovat uusia ideoita meidän työyhteisöömme. Sijaisiakin meillä vierailee välillä, jos oma henkilökuntamme on esim. sairaana. Tämä on normaali käytäntö kaikissa päiväkodeissa. Toivomme toki, että oma henkilökunta pysyisi terveenä läpi vuoden. Valitettavasti meillä ei vain ole aina tarpeeksi vastustuskykyä kaikkia sairauksia vastaan. Tämänkin vuoksi toivomme, että pidätte sairaan lapsen oikeasti kotona ja ette lääkitse häntä panadolilla kuumeettomaksi hoitopäivän ajaksi. Ja se yöllä alkanut oksennustauti harvemmin on parantunut aamuun mennessä, vaikka lapsi polosta ei mitään enää herukkan... 

Tiedoksi asiaa miettineelle, meitä koskee myös vaitiolovelvollisuus, emme todellakaan kerro perheenne asioita muille. On eri asia, jos lapsenne haluaa avautua kavereilleen teillä tapahtuneista tai sanotuista asioista. Mukava on toki kuulla, että äidillä ja isällä on ollut hassuja ääniä yö aikaan. Toisaalta, avoin keskustelu lasten kuullen muiden perheiden ongelmista ei välttämättä vastaa iltasatua. 

Lopuksi vielä muutama sananen ihan oman työyhteisömme puolesta. Lämmin kiitos teille vanhemmille yhteistyöstä ja suuresta luottamuksestanne meitä kohtaan. Meille on tärkeää saada tehdä työtä johon olemme kouluttautuneet ja jota teemme sydämestämme. Meillä on halu tehdä teidän päivästänne helpompaa huolehtimalla jälkikasvusta ja olla mukana heidän elämänsä polulla. Haluamme tukea, opettaa ja kasvattaa pieniä oman elämänsä sankareita, jotta heillä olisi enemmän eväitä tämän maailman tarjoamiin mahdollisuuksiin. Meille he ovat tärkeitä ja haluamme tehdä heidän hoitopäivästään hyvän sekä ainutlaatuisen. Yhdessä teidän vanhempien kanssa me onnistumme ja saamme nähdä onnellisia hymyjä lasten kasvoilla. Jatkossakin toivomme palautteet suoraan päiväkodille puskaradion sijaan.

Mukavaa loppu vuotta toivottelee päiväkodin väki

 

Palautteet siis kuuluvat elämään ja kyllä ne otetaan vakavasti, mutta joskus vain tulee mietittyä yhteistyön tärkeyttä ja sitä yhteistä linjaa kodin ja päiväkodin välillä. Mekin ollaan tavallisia ihmisiä, ei taikureita tai superkasvattajia ;) 

 

 

 

 

 

 

 

lauantai, 28. lokakuu 2017

Musiikin voima

 

DSC_2922.jpg

Minulle musiikki on ollut aina tärkeä tekijä elämäni taipaleella. Laulamisen taito tuli suvun perintönä ja sitä hyödynsin monella tapaa. Ihan pikku tyttönä kävin laulamassa isovanhempieni autokorjaamon konttorissa odottaville asiakkaille, sain siitä jonkun pennin palkkaakin. Nyt myöhemmin uskon heidän vain maksaneen, jotta lähtisin pois siitä lallattamasta ;) Äidin kampaamon asiakkaitakin taisin piinata innokkaalla esiintymis halullani sekä SPR:n tuotteiden myynnillä. Kuvittelin pienenä olevani tavan Katri Helena, vaan ehkä intoni oli suurempi kuin puhdas taitoni. Unelmia oli ja niillä ei ollut rajoja silloin.

Ennen koulu ikää äiti vei minut pappilaan muskariin ja muistan vieläkin sen pahan mielen tunteen, kun en saanut esittää Täti Monikaa. Nyt kun asiaa mietin, niin nykyään laulan sitä töissäni miltei viikottain... Trauma vai palautuma???  Lyhyen muskari urani jälkeen siirryin jo suuremmille areenoille eli paikalliseen lapsi- ja nuorisokuoroon. Täällä sain oppia muutaman huomautuksen kautta, että en ole siellä suinkaan soolo artistina vaan osana koko porukkaa. Suuren menestyksen alkeet eivät auenneet taaskaan, mutta opin silti paljon laulamisesta ja äänen muodostuksesta. Ihastuttava kuoromme johtaja jaksoi uutterasti ohjata kahta kuoroa ja äänitimme kaksi levyäkin. Sunnuntaisin radion Yle kanavan Sävel lahjassa kuului usein kuoromme esittämiä kappaleita. Esiinnyimme paljon tapahtumissa eri paikkakunnilla ja muutama esiintymismatka oli myös ulkomailla. Kuorossa laulaminen oli hieno kokemus ja opetti paljon. Urani eteni lapsikuorosta nuorisokuoron puolelle ja siitä sitten takaoven kautta ulos. Johtajan vaihduttua laulamisen into sammui ja opiskelut muualla kutsuivat.

Eli se siitä lapsuuden (ja ehkä hetken nuoruudenkin) unelmoinnista laulamassa suurilla lavoilla. Äänikin on saanut osumaa vuosien aikana ja nykyään on työlästä laulaa pitkään puhtaasti. Nyt keskityn lauleskelemaan töissä lastenlauluja ja edessä oleva pikku yleisöni on mielissään - hyvä näin. 

Musiikilla on ihmeellinen voima. Se liikuttaa ihmisiä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Se herättää suuria tunteita, saa hiljentymään tai vaikka huutamaan, rauhoittaa sekä kiihdyttää, jakaa mielipiteitä tai soljuu tasaisesti ohi kaikkien ajatusten... Itse olen aika laajan musiikin ystävä. Musiikki kuvastaa tunteita ja ajatuksia, niiden mukaan valitsen kuunneltavan eri tilanteisiin. Joskus radiosta kuulee jonkin hitin omasta nuoruudesta ja yhtäkkiä huomaa miettineensä koko ajomatkan tapahtumia vuosien takaa. Hyvää aivojumppaa!

Avioeron aikaan kuuntelin paljon meditaatio musiikkia, rauhoitin sillä sisäistä myrskyäni ja loin mielikuvia paremmasta tulevaisuudestani. Teen sitä edelleen kun on vaikeaa. Kuulokkeet päähän ja rauhalliseen paikkaan oleilemaan, annan ajatusten vaeltaa ja lopulta ne vain antavat vaihtoehtoja uusiin mahdollisuuksiin. En suinkaan vaivuta itseäni mihinkään höpöhöpö tilaan, vaan annan alitajunnalle välillä puheenvuoron.

Tätäkin kirjoittaessani taustalla soi Sunrise Avenue ja youtube valkkasi taustalle Keep dreamin' kappaleen. Sopii tähän hetkeen oikein hyvin. Musiikki antaa voimaa ja hyvät sanoitukset avaavat uusia mahdollisuuksia ajatella asioita.

Kunnia ja syvä kumarrus kaikille hyvän musiikin tekijöille - teistä moni tekee tästä elon polusta helpompaa!

lauantai, 30. syyskuu 2017

Siivoanko kotini ja samalla sisimpäni?

 

IMG_20170512_215108.jpg

Kodin siivoamisesta voidaan olla monta mieltä ja kuppikuntia asian tiimoilta löytyy. Itse edustan kai useampaa, riippuu vuodenajasta sekä mielialasta.

Meillä on koira- hamsteri - teini - laiska äiti -talous. Teinipoika on kiitettävän siisti luonne. Koirat ja hamsterit eivät - niille on luonnollisesti turhaa opettaa, ettei karvoja/palloja/vinkuleluja/jyviä tai purua yksinkertaisesti nakella pitkin lähimaastoa. Laiska äiti puolestaan - juu, kohdevalot vain tännepäin! - on opetettu siivoamisen kultaiselle keskitielle ja talouskoulussa vielä lisäoppiakin saatu, mutta ei... Tämä koti ei kiillä puhtauttaan, ei tuoksu metsäisen-kukkaisen-villin freesian-hajuttoman puhtaalle. Ainakaan usein!

Eilen muuten tuoksui kevyesti kirsikankukalle. Päätin  jokinaika sitten, että ostan uuden, omia tuoksuhermojani hivelevän pesuaineen. Perinteinen männyntuoksu, näin metsän laidassa lapsuutensa eläneelle, on tietysti se ainoa oikea puhtauden tuoksu. Siihen tuoksuun kiteytyy myös mäntysuovalla pestyt matot. En tiedä miksi mielestäni koti on puhdas vasta, kun mänty tuoksuu ja jalan alla on karhea pesty matto. Liittynee lapsuuden muistoihin. Nyt syksyn keskellä männyn tuoksut saivat väistyä kirsikankukan tieltä. Ihan oli tehokas aine ja pesuvesi kertoi, että hyvästä syystä lattiat tuli pestyä. Pölyt pihalle, puistellut matot sisälle ja tavaroita paikoilleen. Muutamat huonekalut vielä vaihtoivat paikkaa ja simsalabim - siisti koti taas muutamaksi päiväksi oli valmis!

Kiinassa asuessamme siivoaminen miltei päivittäin oli itsestään selvyys. Ilmansaasteet tulivat pinnoille kaiken aikaa. Kun lapset olivat pieniä opetimme heidät siivoamaan leikkien loputtua tavarat paikoilleen. Se oli hyvä tapa ja näyttää kantavan oppina vielä tänäkin päivänä. (Tässä välissä mainoskatko; Hei sinä lapsen vanhempi! Opeta lapsesi siivoamaan leikit pois jo pienenä, se ei kestä montaa viikkoa, mutta kantaa varmasti hedelmää! ps. Opeta myös kunnioittamaan kirjoja, ne eivät ole tarkoitettu pahoinpideltäväksi!) Kiinassa siivousvälineet olivat edullisia ja niitä oli moneen lähtöön. Siellä opin harjojen, pesusienien ja rättien tärkeyteen sekä hauskuuteen. Niitä pitää siis olla monia - muutamia ylimääräisiäkin -  ja eri värisiä sekä eri materiaalista tehtyjä. Ei käy kalliiksi suomessakaan, jos ottaa sieltä alemmalta hyllyltä edullisempaa. Kyllä niilläkin lika irtoaa! Se pesuaine on kuitenkin se kaiken a ja ö tai ainakin sen tuoksu. Tässä vaiheessa alan asiantuntijat ehkä pyörittävät jo päätään, mutta antakaa nyt armoa köyhälle kotisiivoajalle... Siivoamisesta saa tehdä hauskaa ja mielikuvitus saa ottaa valtaa. Vallankumouksellista siivousta rennolla asenteella. Hyvää musiikkia taustalle ja imuri laulamaan! Kotijumppa samaan hintaan.

Kodin siivoamisen yhteydessä tulee siivottua myös sisimpäänsä. Uskokaa tai älkää, mutta näin se on. Puhtaampi koti tuo hyvää mieltä. Vessanpöntön kuuraamisessa voi sylkeä ja purnata kaikki p-ajatukset likaveden mukana pois ja nupista vetäisemällä saa sitruunan tai muun hajusteen myötä paremman mielen. Imuroinnissa sekä lattian pesemisessä putsaillaan pintapuoliset murheet ja pölyjen pyyhinnän myötä paljastuu puhdas pöytä uusiin haasteisiin. Entäpä pienten kolojen hankaamiset ja puunaamiset, vanha hammasharja tekee ihmeitä niile ja turhille hampaiden kiristelyille.

Minulla on yksi hassu tapa siivoamisen suhteen. Jos sairastun ja pitää olla kotona sairastamassa, niin minun on vain pakko siivota ensin. En voi sairastaa jos koti on epäsiisti... Imurointi 39 asteen kuumeessa on loistava tapa saada itsensä puolitajuttomana lattian rajaan ja löytää kauan kadoksissa olleet villakoirat kaappien alta. Siivouskin hoituu suht ripeästi, kun sänky kutsuu raihnaista. Mistään suursiivouksesta ei tietenkään ole kysymys.

Joulun ja juhannuksen aikaan vaahdotaan paljon siivoamisen pakollisuudesta. Pitääkö kaapit pestä ja hopeat kiillottaa? No, ei kai mikään laki siihen pakota, mutta lika kylläkin. Onko vaarallista, jos edes kahdesti vuodessa tiettyyn aikaan pesee ne kaappien hyllyt ja heittää turhat tavarat kierrätykseen? En usko. Ja eihän se nyt tarvitse olla kumpanakaan aatonaattona vaan vaikka viikkoa ennen tai kahta tai kuukausi... 

Nyt on sisin siivottu näistä mietteistä ja voisi mennä vaikka nukkumaan pitkän päivän päätteeksi. Huomenna siistin takaterassin ja viritän pihavalot loistamaan syksyn pimeyteen!

 

sunnuntai, 3. syyskuu 2017

Kun 30 vuotta katoaa...


DSC_2610.jpg

No, en tiedä varsinaisesti katosiko, mutta on tullut elettyä ja seikkailtua.

Ikäryhmäni päätti peruskoulun 1988. Elämä oli avoinna edessä, suuret suunnitelmat ja mikään ei voinut meitä kai pysäyttää. Jokainen meistä 112 nuoresta löysi tiensä eteenpäin omalla tavallaan. Meistä tuli opettajia, maanviljelijöitä, liikemiehiä, liikunnanohjaajia, puvustajia, insinöörejä, muusikoita, hoitajia, autoilijoita, yrittäjiä... Kolmen matka on päättynyt ennen aikojaan, mutta he olivat silti osa meitä, meidän suurta porukkaa.

Itse olin vielä 15 vuotias, kun pakkasin tavarani ja muutin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Sillä tiellä olen vieläkin, vaikka välillä oli käytännön syistä haettava vauhtia vanhempien suojista. Nyt 30 vuotta myöhemmin, oli aika kohdata menneisyys uudessa valossa eli luokkakokouksessa =)

Luonnollisesti osan porukan kanssa on tullut pidettyä yhteyttä ja ollaan kartalla missä mennään. FB ryhmämme luokkakokouksesta alkoi muodostua suht nopeasti ja kavereita etsittiin kaikin mahdollisin keinoin. Vastuussa oli muutamat super-organisaattorit ja heidän ansiostaan kaikki alkoi hiljalleen kasautua kohti suurta hetkeä. Oli hauskaa seurata, miten profiilikuvat täsmäsivät omiin muistikuviin vuosien takaa ja porukan innostus kasvaa, kun kokonaisuus alkoi hahmottua.

Mutta nyt takaisin itse h-hetkeen! Jännitys oli varmaan päällimmäinen tunteeni matkalla tapaamiseen. Olo oli kuin vuosien takaa koulukaverin synttärijuhliin olisi matkalla, onkohan siellä kivaa ja alkaakohan ne mua... Rohkeasti vain ovesta sisään ja kohtaamaan jotain vanhaa, jotain uutta ja toivottavasti ei mitään sinistä! Sisällä odotti noin 40 ihmistä vuosien takaa.

Maalaispitäjän armollisuutta on ikäryhmät, joista jokainen periaatteessa tuntee tai tietää melkein jokaisen... (Paitsi pikkuveljeni, joka ei koskaan oppinut muistamaan luokkakavereidensa nimiä.)  Kieltämättä aika oli tehnyt tehtävänsä myös minun kohdallani. Osa nimistä oli kadonnut mielestä ja joidenkin kasvojen kohdalla oli hetkellinen yhdistämisen vaikeus menneisyyden siloposkiin. Mutta mitäs pienistä, nyt oltiin tässä ja oli aika päivittää nämä muutamat vuodet tästä välistä.

Kertomuksia elämästä oli juuri niin monta kuin oli kertojaakin ja kyllä niihin mahtuikin paljon. Hauskaa oli muuten huomata, että suht usealla oli ollut lapsen rippijuhlat tänä kesänä! Onnellisuus ja suru, koko elämän kirjo ovat kulkeneet elämässä käsi kädessä.

Muistoja kouluajoilta ei muuten sensuroitu yhtään... Mitäs sitä enää! Yllätyksiä kuultiin ja jotkin asiat saivat vihdoin jopa merkityksen. Opettajia käytiin läpi ja kaikkia pieniä sekä suurempia hauskuuksia mitä tapahtui. Tuntui myös mukavalta kuulla tuttujen vanhempien kuulumisia. Harrastusten (ja tämän pienehkön maalaispitäjän) myötä monet tulivat tutuiksi.

Ilta vierähti nopeasti ja tuntui, että juttua olisi vielä riittänyt. Osa porukkaa jäi jatkamaan yötä, mutta tämä 'vanhus' päätti lähteä oman kullan viereen nukkumaan. Tapaamisemme taival ei kuitenkaan päättynyt ainutlaatuisena hetkenä viime viikonloppuun. Ehei, sunnuntaina oli jo seuraava tapaamis päivä päätetty - tämä porukka taitaa pitää aika huikeat viiskymppiset!

Menneisyys, oi sinä mielenkiintoinen seuralainen...

Kiitos muistoista ja hetkistä jotka ne loi, meistä tuli oman elämämme sankareita!

lauantai, 5. elokuu 2017

Kuinka sisäinen äkäpussi kesytetään?

 

Ainolan%20puisto12.jpg

Jokaisen ihmisen sisällä on oma pieni maailmansa, jota tahtoo hallita ja hajottaa. Johtajanaan oma pieni minä, joka nauraa onnellisena ja kiukuttelee väsyneenä. Sen kanssa on mukavaa elää tasapainossa ja sovussa.

Entäpä ne päivät jolloin oma pieni minä päättää kiukutella asiasta kuin asiasta ja mikään ei passaa? Läheisiään on silloin helppo ärsyttää, töissä kukaan ei tee mitään oikein ja kukaan ei todellakaan ymmärrä minun tarpeitani tässä todellisuudessa! Oma pieni minä päättää alkaa marttyyriksi, hiljaisuus ja omassa itsesäälissä rypeminen on nyt oikeutettua. Kysyttäessä voi toki todeta jotain olevan vialla ja ehkäpä mainita jotain ikuisuus murhetta, mutta hyvässä itsesäälissä pyöriskeltäessä ei pidä mennä kertomaan mikä oikeasti mättää! Ehei, parasta on rypeä ja kitua ihan itse. Elämisen surkeus on tässä parasta kosteusvoidetta hipiälle! Antaa muiden pohtia osuuttaan asioihini ja keksiä omat ratkaisunsa, minä keskityn huokailuun ja mutinaan. Onhan se hiukan epäreilua muita kohtaan, mutta kyse on nyt minusta. On saatava käydä tunteet läpi, kokea yksinäisyyttä, surua ja riittämättömyyttä, epäonnistumista... kaikkea negatiivista... Miksi? Jotta tajuaa hitaasti mitä hyvää omassa elämässä kuitenkin on! Hyvyyden määrä on jokaisella omansa, mutta sitä on varmasti olemassa kun haluaa sen löytää.

Oma sisäinen äkäpussi ei välttämättä ole se helpoin kesytettävä. Oman elämän asiat painavat vaakakupissa toisin kuin muiden. Asioista voi keskustella, mutta ainakin itselläni on siinäkin rajansa. Minun sisimmässäni on paikka, joka on monen asian hautausmaa. Sinne on kuopattu elämän varrelta muistoja sekä tapahtumia. Välillä ne nousevat kummittelemaan ja esittävät eriävää mielipidettä kohtalostaan, tekevät olosta epämukavaa ja saavat ärsytyskynnyksen kohoamaan. Vaikeaa on siinä selittää kanssa eläjälle, että ottaa niin hemmetisti päähän kun vaikkapa vuonna miekka ja kirves tehty päätös vei minua väärään suuntaan ja sitä askelta korjaillaan edelleen. Toinen ei ymmärrä kokonaisuutta menneisyydestä tähän hetkeen ja hyvänä keskustelu yrityksenä alkanut hetki päätyy turhaan selittelyyn. Siinä sitten mietin itsekseni, että olisiko pitänyt vain olla hiljaa ja pestä vaikkapa sauna. 

Elämämme kuva koostuu tuhansista paloista. Miten selvittää niitä toiselle, kun ei itsekään aina ymmärrä omaa osaansa? Miten saada sisälleen tasapainoa, kun tuntuu kävelevän ylisuurilla koroilla? En muuten tiedä. Opettelen edelleen.

Taustalla soi Sunrise Avenue ja Nothing is over. Niinhän se on, mikään ei ole ohi! On vain yritettävä kovemmin ja yhdessä asioista selviää. Ehkäpä myös mennesyyden haamuista, tulevaisuuden peloista ja siitä sisäisen äkäpussin kesytyksestä.

Nyt rakkaan kanssa elokuviin.