Naapuruus on mielenkiintoinen yhtälö. Itse olen kokenut sitä monelta eri kantilta ja epäilen kyllä tasapuolisesti myös omaa kykyäni toimia hyvänä naapurina.

Lapsena naapurustoni oli pieni ja turvallinen. Isovanhemmat asuivat heti seuraavassa talossa ja muutamat kaverini löytyivät huutomatkan päästä. Oikeasti kiljuimme pihalta toiselle viestiä, että kaveria kaivataan... Siksi kai minulla on vieläkin hyvin kantava ääni!

Matkan varrella on naapureita ollut monenmoista. Joidenkin kanssa ollaan edelleen, vuosienkin jälkeen, tekemisissä ja joidenkin nimet sekä kasvot ovat unohtuneet tyystin. Minulle sana naapuruus on kuitenkin ihan oma käsitteensä. Suht mielenkiintoisesta syystä.

Aikoinaan löysin naapurista poikakaverin, josta tuli myöhemmin mieheni ja lasteni isä sekä lopulta ex-mieheni, Ex-mies hänestä tuli, kun hän rakastui silloiseen naapurin rouvaan ja he päättivät yhdistää elämänsä. Asuimme tuolloin pienellä kylällä ja tiemme naapurusto sai ajanvietettä oikein kunnolla! Kahden ihmisen 'salaisia' tapaamisia vahdittiin sälekaihtimet vilkkuen talosta toiseen. Minulle kerrottiin väritettyjä tarinoita ja meitä kaikkia paheksuttiin olan takaa. Tuossa vaiheessa yritimme vielä pelastaa liittoamme ja saada hetken rauhaa tajutaksemme mitä on lopulta tapahtumassa. Tilaanteessa oli myös kolme lasta, joita yritimme suojella jotenkin, kun neljä vanhempaa repi sisimpiään riekaleiksi.

Muutamasta naapurista oli tuolloin pieni apu, mutta kyllä he enemmän uhkaksi muuttuivat. Hädän hetkellä harmilliset naapurit tietävät usein enemmän sinun asioistasi kuin sinä itse ja se on huono yhtälö. Tietysti on naapureita, jotka hädän hetkellä ovat kultaa kalliimpia, mutta nyt kertoessani tästä omasta kokemuksestani, en kultaisia henkilöitä löytänyt mistään!

Eli lopulta entinen naapurin rouva sai uuden miehen naapurista, joka oli entinen naapurini ja useat vuodet jopa mieheni.... Odotan mielenkiinnolla exäni aikoja vanhainkodissa. Naapurihuoneiden mummot olkaa valppaina ;) 

Nyt pikakelaus tähän päivään. Minulla on kaksi koiraa joiden suuri ilo on haukkua. Minulla on myös nykyisessä asuinpiirissäni muutama naapuri jotka eivät ilahdu moisesta yhtään. Ymmärrän hyvin heidän korviensa tuskan... Olen siis jälleen naapuruston huomion keskellä, tahtomattani. Koirien haukkumisen olen saanut jotenkin hillittyä, mutta nyt erästä naapuriani korventaa kovin, että koirani ovat tehneet tarpeitaan minun omalle takapihalleni. Ajatella! Tietenkin siivoan ne pois, mutta kun lumessa näkyy jälkiä. Tämän henkilön piti tehdä ihan taloyhtiölle moiseta valitus. Mukava tietysti, että hän on niin huolissaan takapihani kunnosta kun jaksaa sitä noin vahtia. Lisäksi, jos joskus saisin vaikka sairaskohtauksen ja olisin taju kankaalla pihalla, niin hän valittaisi moisesta ainakin taloyhtiön hallitukselle jos ei viitsisi soittaa hätäkeskukseen. Takapihani on pelastettu! 

No, sarkasmia juu, mutta minä sentään yritän olla kiltti ja huomaavainen naapuri.

Vai olenko sittenkään?